Elintapaohjauksesta hyötyvät varsinkin riskiryhmiin kuuluvat

Vieraskynäkirjoitus:

Jatta Puhkala valmistui terveystieteiden maisteriksi ja laillistetuksi ravitsemusterapeutiksi Itä-Suomen yliopistosta 2008. Hän väitteli vast'ikään terveystieteiden tohtoriksi elintapaohjauksen vaikutuksista valtimotautien ja aineenvaihdunnan sairauksien riskitekijöihin. Kohderyhmänä olivat ylipainoiset ammattikuljettajat ja raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluneet naiset synnytyksen jälkeen. Väitöskirjan otsikko oli "Elintapaohjauksen vaikutukset valtimotautien ja aineenvaihdunnan sairauksien riskitekijöihin ylipainoisilla ammattikuljettajilla ja raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluneilla naisilla". Jatta työskentelee ravitsemusasiantuntijana UKK-instituutissa Tampereella, Ohessa hänen väitöstilaisuudensa lektio eli alkupuheenvuoro.

---

”Voidaanko ammattikuljettajien elintapoihin vaikuttaa?” Yhdysvaltalaisten kuorma-autoilijoiden terveysasenteita selvittäneessä haastattelututkimuksessa eräs kuljettaja toteaa seuraavaa ”Maanteillä kulkee paljon vanhan koulukunnan kuljettajia, joiden keskuudessa on hyväksytty tosiasia, että kuorma-auton kuljettajan terveys ei voi olla paras mahdollinen. Niin on ollut vuosikaudet, ja useimmat kuskit vain hyväksyvät asian.... sitten he tajuavat olevansa tilanteessa, jossa polvet tilttaa, selkä tilttaa, ja 30 kiloa vatsaa roikkuu vyötäröllä. Alkaa ihmettely, että missä ja miten ihmeessä minä nyt aloitan liikunnan.” Kommentti kuvaa hyvin monen ammattikuljettajan terveysasenteita, joita leimaa, paitsi äijäkulttuuri, myös työympäristöön liittyvä avuttomuus ja neuvottomuus.

Etenkin kaukoliikenteen kuorma- ja linja-auton kuljettajilla terveellisten elintapojen noudattamista hankaloittavat pitkät työvuorot, vuorotyö, pitkäjaksoinen istuminen sekä terveellisten ruokavaihtoehtojen ja liikuntamahdollisuuksien puute reittien varrella. Epäsäännölliset työajat altistavat ruokailurytmin epäsäännöllisyydelle. Moni ammattikuljettaja liikkuu vähän, ja käyttää suositeltavaa vähemmän kasviksia, hedelmiä ja marjoja, ja enemmän suolaa ja kovaa rasvaa. Maailmanlaajuisesti arviolta puolet kuorma- ja linja-auton kuljettajista on lihavia. Klassisessa tutkimuksessa jo yli kuusi vuosikymmentä sitten, Morris työryhmineen osoitti, että istumatyötä tekevillä linja-auton kuljettajilla oli suurempi riski sairastua sepelvaltimotautiin verrattuna liikkuvaa työtä tekeviin rahastajiin. Huolimatta lukuisista riskitekijöistä, ammattiautoilijoille suunnattuja elintapaohjaustutkimuksia on toteutettu vähän.

Tutkimukseni toinen kohderyhmä ovat raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvat naiset.  Tehoaako raskauden aikana annettu elintapaohjaus vielä vuosien päästä? Raskausajan voi ajatella olevan otollinen ja vastaanottavainen vaihe äidin elintapaohjaukselle, äidin elintapamuutoksia kun voi perustella paitsi odottavan äidin, myös kehittyvän sikiön terveydellä ja hyvinvoinnilla. Suomessa äitiysneuvolajärjestelmä on maailman huippuluokkaa. Se tavoittaa lähes kaikki odottavat naiset. Neuvolatoimintaan kuuluu ohjausta ravitsemuksesta ja liikunnasta, sekä sopivasta raskauden aikaisesta painonnoususta. Raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvat naiset voivat olla kohonneessa vaarassa sairastua verenkiertoelimistön ja aineenvaihdunnan sairauksiin synnytyksen jälkeen. Raskausdiabetes on ensimmäisen kerran raskauden aikana todettu sokeriaineenvaihdunnan häiriö. Äidin ylipaino on keskeinen riskitekijä. Muita riskitekijöitä ovat äidin korkea ikä ja lähisuvussa esiintyvä diabetes. Raskausdiabetes, valtimotaudit ja tyypin 2 diabetes jakavat samoja elintapoihin ja perimään liittyviä riskitekijöitä. Tiedetään, että raskausdiabeteksen sairastaneilla naisilla on moninkertainen riski sairastua myöhemmin muun muassa diabetekseen, mutta sitä, onko elintapaohjauksella raskauden aikana mahdollista vaikuttaa riskiin synnytyksen jälkeen, on selvitetty vähän.

Keskeisiä verenkiertoelimistön ja aineenvaihdunnan sairauksien riskitekijöitä ovat kohonnut verenpaine, sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöt, sekä vyötäröön painottunut lihavuus. Riskitekijät ja erityisesti niiden kasautuminen altistavat muun muassa valtimotaudeille ja tyypin 2 diabetekselle. Valtimonkovettumatauti ja diabetes ovat teollistuneiden maiden johtavia kuolinsyitä. Kyseessä on merkittävä kansanterveysongelma. Pelkästään diabeteksen ja sen lisäsairauksien hoitoon kuluu arviolta vajaa 20 prosenttia Euroopan kaikista terveysmenoista. Runsaasti lihavalmisteita, kovaa rasvaa ja suolaa sisältävä ruokavalio, sekä vähäinen arkiaktiivisuus ja tupakointi lisäävät sairastumisen vaaraa.

Valtimotautien ja diabeteksen ehkäisyssä ja hoidossa on ponnisteltu useiden vuosikymmenten ajan. Vuosien saatossa tupakointi on vähentynyt, ja Suomessa moni aikuinen on lisännyt kasvisten syöntiä ja vapaa-ajan liikuntaa. Lääkehoito on kehittynyt huimasti. 1970-luvulta lähtien Suomessa sydänkuolleisuus on pienentynyt jopa 80 %. Tästä kehityksestä yli puolet selittyy kolesteroli- ja verenpainetason alenemisella ja tupakoinnin vähenemisellä. Jatkuvasti yleistynyt lihavuus uhkaa kuitenkin horjuttaa myönteistä suuntaa. Suomessa joka toinen aikuinen on ylipainoinen tai lihava. Joka kolmannella aikuisella miehellä ja naisella on metabolinen oireyhtymä.

Metabolinen oireyhtymä tarkoittaa valtimotautien ja diabeteksen riskitekijöiden kasaantumista samalle henkilölle. Oireyhtymään liittyy oleellisesti vatsakkuus. Muita osatekijöitä ovat kohonneet veren rasva-arvot, pienentynyt HDL-kolesteroli, kohonnut verenpaine sekä kohonnut paastoverensokeri. Kyse ei ole sairaudesta, vaan toisiinsa liittyvistä häiriöistä, jotka johtuvat perinnöllisistä ja ympäristötekijöistä. "Oireyhtymä"-nimityksestä huolimatta tila on usein täysin oireeton.

Valtimotautien ja diabeteksen riskitekijöiden elintapahoidossa keskeistä ovat muutokset ravitsemuksessa ja liikunnassa, unohtamatta tupakoimattomuutta ja riittävää unta. Jo muutaman prosenttiyksikön pysyvä laihtuminen vähentää lihavuuteen liittyviä riskitekijöitä. Edulliset muutokset elintavoissa tehoavat myös ilman laihtumista. Runsaasti kasviksia, hedelmiä ja marjoja, suosien kasviöljyjä ja kalaa sekä täysjyväviljavalmisteita, arkiaktiivisuuden lisääminen ja säännöllinen liikunta ovat etusijalla. Elintapaohjauksessa pyritään maltillisiin ja helposti toteutettavissa oleviin, pysyviin muutoksiin elintavoissa. Siinä huomioidaan asiakkaan aikaisemmat tottumukset ja elämäntilanne. Tarvitaan asiakkaan oma halu muutokseen sekä käytännönläheinen ja toteutettavissa oleva suunnitelma.

Väitöskirjassani selvitettiin yksilöllisen elintapaohjauksen vaikutuksia valtimotautien ja diabeteksen riskitekijöihin kahdessa riskiryhmässä: lihavilla kaukoliikenteen ammattiautoilijoilla sekä synnyttäneillä naisilla, joilla oli raskauden aikana kohonnut raskausdiabeteksen riski. Metrimies- Ammattikuljettajien laihdutuksen vaikutus työvireyteen –tutkimuksemme oli kansainvälisestikin ensimmäisiä elintapaohjaustutkimuksia kuorma- ja linja-auton kuljettajille. Miehille annettiin vuoden ajan kuukausittaista ohjausta ravitsemuksesta, liikunnasta ja unesta, ja ohjaus koostui tapaamisista ja puhelinkontakteista. Ammattikuljettajat paransivat ruokailutottumuksiaan ja lisäsivät liikuntaa. Samalla valtimotautien ja diabeteksen sairauksien riskitekijät pienenivät. Kuukausittainen elintapaohjaus, jossa tapaamisiin yhdistettiin puhelinkontakteja, näytti sopivalta keinolta saavuttaa kaukoliikenteen ammattikuljettajia ja auttoi heitä muuttamaan elintapojaan. Suomessa harva ammattikuljettaja kuuluu työterveyden piiriin, jolloin he jäävät paitsi terveysseurannalta ja elintapaohjaukselta. Pääsy työterveyshuoltoon, jossa on valmiuksia antaa elintapaohjausta, tulisikin varmistaa ammattikuljettajille.

NELLI- hanke on ollut yksi ensimmäisistä laajoista, satunnaistetuista raskausdiabeteksen ehkäisytutkimuksista, jotka on kohdistettu raskausdiabeteksen riskiryhmälle. Koeryhmään kuuluneet, raskaana olevat naiset saivat äitiysneuvoloissa tehostettua neuvontaa ravitsemuksesta ja liikunnasta. Metabolinen oireyhtymä määritettiin vuosi ja seitsemän vuotta synnytyksen jälkeen. Väitöstutkimuksessani todettiin, että vaikka tehostettu elintapaohjaus paransi naisten elintapoja raskauden aikana, sillä ei enää ollut vaikutusta metabolisen oireyhtymän yleisyyteen vuosi ja seitsemän vuotta synnytyksen jälkeen. Suurin todennäköisyys sairastua metaboliseen oireyhtymään oli naisilla, joilla oli todettu varhainen raskausdiabetes, sekä heillä, jotka olivat ylipainoisia ennen raskautta. Raskaus saattaakin olla liian lyhyt aika saavuttaa pysyviä elintapamuutoksia. Raskausdiabetesta sairastaneiden ja lihavien naisten seurantaa ja elintapaohjausta on tärkeää jatkaa synnytyksen jälkeen. Vaikka suomalaiseen äitiysneuvolajärjestelmään kuuluu elintapaohjausta raskauden aikana, synnytyksen jälkeen äidit jäävät usein omilleen ja ilman seurantaa. Äidin terveyden ja elintapojen huomioinen ja neuvonta synnytyksen jälkeen lastenneuvolassa, sekä myöhemmin esimerkiksi työterveyshuollossa voivat auttaa juurruttamaan raskauden aikana toteutuneita elintapamuutoksia. On tärkeää muistaa, että äidin elintapaohjaus voi parantaa koko perheen, eli lasten ja isän elintapoja ja terveyttä. Yhteistyötä äitiys- ja lastenneuvoloiden, terveyskeskusten ja työterveyshuollon välillä tulisi lisätä seurannan ja hoidon jatkuvuuden varmistamiseksi. 

Valtimotautien ja diabeteksen riskiin ja kehittymiseen voidaan vaikuttaa asiantuntevalla elintapaohjauksella. Valtimotautien ehkäisy varhaisessa keski-iässä parantaa terveyttä, pienentää kuolleisuutta ja pienentää terveydenhuollon kustannuksia jopa 40 vuotta myöhemmin. Ennaltaehkäisyn merkitys on suuri, mutta usein hoidon organisointi ja seuranta ovat puutteellisia. Ehkäisemällä valtimotautien ja diabeteksen kaikkia riskitekijöitä, ensisijaisesti elintapojen muutoksilla, voidaan oireiden eteneminen valtimotaudeiksi ja diabetekseksi estää.

Jatta Puhkala
jatta.puhkala@uta.fi