Härkää sarvista – omaehtoisen kuntoutumisen mahdollistaminen
Useimmilla meistä on kokemuksia kuntoutuksesta. Tavallisimmin syynä on ollut äkillinen tai pitkittynyt vaiva, jota käydään näyttämässä lääkärille. Lääkäri saattaa määrätä meille lääkityksen lisäksi käyntejä esim. fysioterapeutilla, ravitsemusterapeutilla tai psykologilla. Ja ongelma ratkesi? Jossain tapauksissa kyllä. Elintapoihin nivoutuvien oireiden ja sairauksien kohdalla yleensä ei. Kuntoutuksen tulisi jatkua omaehtoisesti, jopa läpi loppuelämän.
”Kuntoutuksen ja kuntoutumisen tärkeimpänä lähtökohtana pidetään kuntoutus- tai kuntoutumismotivaatiota. Tästä syystä on eräänlainen paradoksi että kuntoutukseksi ei varsinaisesti katsota niitä työ- ja toimintakykyä tai työllistymistä parantavia toimia, joita ihminen tekee omaehtoisesti, keneltäkään mitään kysymättä. Kuntoutus edellyttää aina maksavan tahon päätöstä.”
Ilpo Viikkumaa
Vakavamman työ- ja toimintakykyä ja elämänlaatua heikentävän vaivan tai sairauden kuntouttaminen vaatii suunnitelmallisuutta. Kuntoutussuunnitelman laatii vastaava lääkäri yhteistyössä kuntoutettavan ja moniammatillisen terveydenhuollon työryhmän kanssa.
Kuntoutussuunnitelman tulee sisältää ainakin:
- Kuntoutustarpeen perustan: kuntoutujan nykyisen elämäntilanteen
- Kuntoutuksen tavoitteet
- Keinot ja toimenpiteet
- Vastuunjako
- Aikataulu
- Suunnitelma kuntoutuksen seurannasta
Vaikuttaa hyvältä ja kuntoutusjakso hoitopaikassa tulee yleensä asianmukaisesti toteutettua. Entäpä jatkossa? Ihanteellista olisi jos kuntoutussuunnitelma nivotaan yhteen kuntoutettavan omaehtoisen kuntouttavan toiminnan kanssa. Esimerkiksi polven ja lonkan nivelrikon hoidossa omaehtoinen kuntoutus on keskeisessä roolissa (kuvio 1).
Kuvio1. Polvi- ja lonkkanivelrikon hoidon mahdollisuudet. Käypä hoitosuositus 2012.
Harmittavan usein jatko-ohjaus kuntoutusjakson jälkeen on vähäistä jopa olematonta. Miksi näin? Eikö inhimillistä ja kustannusvaikuttavaa ole vähentää uusien kuntoutusjaksojen tarvetta? Vaarana on, että kuntoutusjakson teho ”valuu kuin vesi hanhen selästä” ilman sitä seuraavaa järjestelmällistä omaehtoista kuntoutusta. Yksi mahdollisuus olisi nivoa kuntoutussuunnitelma yhteen palvelusuunnitelman kanssa.
”Palvelusuunnitelma on kunnan sosiaaliviranomaisen ja muiden kuntoutujaa hoitavien tahojen kanssa yhdessä laadittu suunnitelma, johon kirjataan kaikki perheen ja kuntoutujan avun, tuen ja kuntoutuksen tarpeet. Palvelusuunnitelma on luonteeltaan suositus palveluista, palvelut pitää vielä erikseen hakea erillisellä hakulomakkeella.”
Käytännössä lopulta tullaan rahaan. Kuka kuntoutujan lisäksi jatkossa osallistuu omaehtoisen kuntouttamisen kuluihin? Kunta/yhtymä), valtio, vakuutusyhtiö, työnantaja, RAY, KELA vai joku muu? Maksusitoumusten, liikuntasetelien yms. lisäksi palveluseteli voisi olla yksi hyvä ja kustannustehokas maksuväline palvelujen hankkimiseen. Tämä tarkoittaisi palvelusetelin käytön laajentamista kotona asumisen ja pärjäämisen turvaamisesta omaehtoiseen (elintapa) kuntoutukseen. Tätä odotellessa.
Juhanin elämä pysähtyi vuonna 2009 aivoinfarktiin. Perustaidot, kuten käveleminen, täytyi opetella alusta alkaen uudestaan. Vaikeuksien seurauksena liikkuminen vähentyi, ja kun ruoka maistui ja paino hiipi kuin varkain vuosi vuodelta ylemmäs. Vuonna 2011 vieläpä polvikin täytyi operoida. Päätös liikunnallisesta elämänmuutoksesta kuitenkin kypsyi mielessä, kunnes keväällä 2014 Juhani aloitti järjestelmällisen kunnon kohentamisen. Jo parin viikon treenauksen jälkeen kuntoilu tuntui jaksamisessa ja korvien välissä. Liikunta toimii lääkkeen tavoin, mutta ilman sivuvaikutuksia.
”Kun monet tuki- ja liikuntaelinten oireilut ovat osa ihmisen elämänkaarta, kuntoutuksen ei tarvitsisi olla niin vahvasti diagnoosi/sairausperusteista vaan terveyttä ja toimintakykyä tukevaa, sairaan roolista pois astuvaa. Avopalveluja ja erilaisia "valmennusohjelmia" terveyden ja toimintakyvyn parantamiseksi voisi kehittää. Alku- ja seurantakäynneillä voisi tarvita fysioterapeutin ammattitaitoa, mutta harjoittelun voisi toteuttaa yksilön motivaatioalueita kuunnellen.”
Hilkka Virtapohja, fysioterapeutti OMT
Lopuksi on hyvä miettiä millaiset palvelut helpottavat omaehtoista kuntoutusta. Selvää on, että kynnyksen palvelujen käyttöön tulee olla matala. Palvelujen tuottajien tulisi myös tuntea kuntouttavan toiminnan periaatteet ja käytännöt, mikä puoltaa terveydenhuollon asiantuntijoiden hyödyntämistä. Kuntoutujan tueksi tulisi mieluiten tarjoa kokonaisvaltaisia ratkaisuja ”yhdeltä luukulta”. Käytännössä esim. sydänpotilaan omaehtoisen kuntouttamisen palvelutarjotin voisi käsittää liikuntafysiologin tai fysioterapeutin ohjausta liikunnalliseen kuntoutukseen, ravitsemusterapeutin ohjausta ravitsemuskuntoutukseen, ja psykologin tai lyhytterapeutin ohjausta psyykkiseen kuntoutukseen. Lisäksi kyseeseen voivat tulla esim. Sydänliiton Tulppa –avokuntoutus tai AA-kerho. Pääasia on, että asiakas saa tarvitsemansa tuen ja palvelut. Myös rahaa säästyy sairauspoissaolojen ja hoitopäivien vähentyessä.
Janne Sallinen
janne@alfido.fi
Lisälukemista:
Kuntoutusportti –nettisivusto
Käypä hoito –suositukset. Potilasversiot.
Kommentit (0)