Kuin tuuliviiri rauhaton -opettele sanomaan EI

Juostava, sopeutuva ja kehittymishaluinen. Muun muassa näillä adjektiiveilla moni kuvaa itseään. Toki joustavuus ja halu oppia uutta ovat hyödyllisiä (työ)elämän jatkuvassa muutoksessa. Mutta sittenkin, onko tuuliviirimäinen poukkoileva toiminta lopulta hyväksi kellekään?

Väitän, että tietty jämäkkyys ja pitäytyminen valitussa kurssissa johtavat parempaan lopputulokseen kuin jatkuva poukkoileminen sinne ja tänne. Kurssiin täytyy toki tehdä pieniä tarkistuksia ”karikoiden välttämiseksi”. Kuitenkin ilman päämäärää olemme kuin ajopuita elämän laineilla. Esimerkiksi minua on ajanut opinnoissani ja työelämässä halu auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Fokusoiminen toimii. Se ominaisuus kehittyy, mitä treenataan.

”Elä kuin viimeistä kesäpäivää” :todetaan Lidlin mainoksessa. Mainoslause käyttää taitavasti hyväkseen negatiivista visualisointia eli: 1) ajatusta kesän loppumisesta, joka lisää iloa siitä, että kesä on vielä täällä, ja toisaalta ajatusta siitä, että 2) tämä kesäpäivä voi olla se kaikkein viimeinen. Miksi siis emme nauttisi hetkestä täysin siemauksin …Lidlin tuotteilla! Hetkinen, mitä Litukan mainos tähän liittyy? No, siinä hyödynnetään taitavasti haluamme kokea mielihyvää (hedoniaa). Sinänsä tässä ei ole mitään pahaa. Kuitenkin jos elämäämme sävyttää mielihyvän maksimointi, voi siitä muodostua ”lentelyä kukasta kukkaan”.  Samalla ne ”isot teot” voivat jäädä toteuttamatta.

Elämme aikaa, jossa suorastaan kannustetaan kokeilemaan kaikkea. Pidättyväisyyttä ja harkitsevaisuutta pidetään vanhanaikaisena, merkkinä yksilön kyvyttömyydestä sopeutua ja kehittyä. Onko näin? Pitäisikö EI sana nostaa takaisin sanavarastoomme? Mitä jos van Gogh ei olisi seurannut kutsumustaan maalata, vaan ryhtynyt vaikka räätäliksi (mikä sinänsä on hieno ammatti)? Entä jos Martin Luther King ei olisi pitänyt kiinni unelmastaan tasa-arvoisesta maailmasta? Heillä on ollut selkeä päämäärä, jota kohti he ovat kulkeneet. Samalla he ovat kieltäytyneet monista sinänsä kivoista ja mielihyvää tuottavista asioista, jotka eivät kuuluneet heidän ”tiekartalleen”.

Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen herätti taannoin huomiota Hesarin haastattelullaan, jossa hän totesi, että: ”ruuan ei aina tarvitse olla hyvää”. Väite on helppo teilata, koska ruuan maku on tärkeimpiä ruuan valintaamme vaikuttavia tekijöitä. Mutta mutta, Hanna ottaa esille hyvän pointin. Ei ruuan aina tarvitse tarjota parasta gastronomista nautintoa, hyvä peruseväs riittää. Arki- ja juhla on hyvä erottaa toisistaan. Hyvistä raaka-aineista tai valmisruokia täydentämällä meistä jokainen voi valmistaa (riittävän) maistuvaa ruokaa arkeen. Harvakseltaan nautittuina juhlaruoka myös maistuu paremmalta ja sitä voi syödä hyvällä omalla tunnolla.

Kauneusihanteet tyrkyttävät trimmattua vartaloa ja peppua. Pitäisikö siis aloittaa kuntosali ja proteiinidieetti? Voinko paremmin, kun minulla on trimmatut pakarat? Hypellä ja ääri-ilmiöillä on kääntöpuolensa. Esim. raja hyperterveellisestä syömisestä syömishäiriöön on pieni. Taipumus syömishäiriöön näyttää säilyvän loppuelämän. Toimin Fitnessurheiluliiton ravitsemusasiantuntijana 2000-luvun vaihteessa. Silloisen puheenjohtajan Sari Kukkeenmäen mukaan joka toisella fitness kilpailjoista suhde ruokaan ja syömiseen oli häiriytynyt. Tilanne ei nähtävästi ole muuttunut juuri paremmaksi. Onkin hyvä miettiä, haenko nopeaa ”pikavoittoa” vai pitkää ja hyvää elämää? Oman Jaakobin painini kävin kehonrakennuksen kanssa. Sen pimeä puoli pohjusti päätöstäni keskittyä terveysliikuntaan. Viisas rakentaa talonsa kalliolle.

Työelämässä tehtävien priorisointi ja järkeistäminen on välttämätöntä. Kaikkeen ei tarvitse eikä pidä lähteä mukaan. Sallittua on sulkea viestimet ja ovi aika ajoin ja keskittyä ydintehtäviin. 24/7 yhteiskunta on iso kupla! Kenenkään ei tarvitse olla aina tavoitettavissa. Tärkeät tehtävät eivät ole sama kuin kaikki tehtävät. Katso prof. Minna Huotilaisen vinkit työn sujuvoittamiseen.

Lopuksi

”Useimmat meistä kokevat vaikeaksi sanoa uusille mahdollisuuksille ”ei”. Sinun tulee kysyä itseltäsi jokaisen uuden haasteen edessä:

Onko se sen arvoista? Jokaisen uuden mahdollisuuden edessä sinun kannattaa kysyä itseltäsi, onko se siihen uhratun energian, ponnistuksien, maineesi ja edes siihen uhratun ajan arvoista. Aikasi on elämääsi. Sinun pitää harkita, onko jokin uusi juttu oleva osa sinun elämääsi.

Mistä pitää luopua? Et voi vain jatkuvasti lisätä, lisätä ja lisätä. Sinun on myös luovuttava jostakin, jotta voit tarttua uusiin haasteisiin. Mistä voisit luopua?”

(Rick Warren: Kuinka voimme hidastaa vauhtia 2009)

Janne Sallinen
janne@alfido.fi

Lisälukemista
Brinkman S. Pysy lujana -elämä ilman self-helpiä. Tammi 2016.