Sinuiksi kehoni kanssa
Vieraskynäkirjoitus
Ravitsemusterapeutti Anni Lehtonen työskentelee syömisen problematiikan parissa niin liikkujien kuin syömishäiriötä sairastavien kanssa. Anni tekee koordinaattorin töitä Syömishäiriöliiton palveluksessa Kuopiossa. Lisäksi hän tekee ravitsemusterapeutin töitä muun muassa yrityksessään Ravistamossa. Liikkuminen ja urheilu ovat näytelleet Annin elämässä keskeistä roolia nuoresta lähtien. Tällä hetkellä hän juoksee, hiihtää ja käy salilla lähinnä omaksi ilokseen.
---
Keho, ruumis, vartalo, kroppa – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Se, kuinka omasta kehosta ajattelemme, on elämän mittaisen tapahtumaketjun tuotosta. Siihen vaikuttaa menneet kokemukset, kommentit, katseet ja kosketus. Millaista kehopuhetta olemme kuulleet ja nähneet, ja millaista puhetta itse tuotamme, vaikuttaa siihen, kuinka kotona omassa kehossamme olemme.
Kriittisyys omaa kehoa kohtaan on valitettavan yleistä. Hyvin eri ikäiset ja kokoiset naiset ja miehet -erilaisissa ympäristöissä - arvottavat itseään ja olemistaan kehon muodon kautta. Tiettyyn rajaan saakka se on normaalia, ihmisyyteen kuuluvaa – liian usein ajattelu ajaa kuitenkin kehoahdistuksen vankilaan. Monella on taustalla ajatus, että kun olen tietyn kokoinen tai näköinen, olen onnellinen ja minut hyväksytään. Yleiset kauneus- ja terveysihanteet ovat iskostuneet meihin tiukasti. Sosiaalisen median ja muiden viestimien luoma kupla siitä, millaiselta elämän ja peilikuvan pitäisi näyttää, ajaa meitä herkästi ojasta allikkoon.
Utopistiset tavoitteet kehon muokkaamisesta ja onnellisesta elämästä ohjaavat meitä jojoilemaan dieetistä, kuurista ja poppaskonstista toiseen. Koskaan ei ole hyvä, koskaan en ole riittävä. Pysähtyminen taustalla vaikuttavien tunteiden ja piintyneiden ajatusmallien äärelle ei ole suoritus- ja ratkaisukeskeisessä yhteiskunnassa helppoa. Se on kuitenkin ainoa tie arkisen onnelliseen elämään ja sisäiseen kehorauhaan.
Askelmerkkejä lempeämpään kehosuhteeseen:
-
Pohdi ja kirjaa ajatuksia ja asioita, joita oman kehon ajattelu herättää. Tuota sensuroimatonta ajatuksenvirtaa. Ole rehellinen tunteillesi ja ajatuksillesi. Pyri asettumaan neutraalin ulkopuolisen tarkastelijan asemaan. Mieti myös, mistä ajatukset ja käsitykset kehostasi ovat muodostuneet. Tunnistatko joitain kokemuksia, opittua mallia tai kenties mieleen piintyneitä kommentteja?
-
Hahmottele miellekarttaan tai keskustellen läheisen henkilön kanssa, mitä mielestäsi kuuluu sinulle hyvään, merkitykselliseen elämään? Minkälaisen merkityksen annat ulkonäöllesi ja kehollesi onnellisuuden tuojana? Säilytä karttaa näkyvillä ja palaa sen ääreen säännöllisesti.
-
Mistä asioista ja osista pidät itsessäsi ja kehossasi? Kiinnitä huomiosi niihin – kehu itseäsi, nauti vahvuuksistasi. Jos suhde itseen on kovin kielteinen, tämä voi olla alkuun vaikeaa ja teennäistäkin. Jatka kuitenkin sisukkaasti - rutiininomaisesti vaikka joka aamu. Myönteinen suhde itseen on opeteltavissa oleva taito, joka vaatii aikaa ja toistoa.
-
Lisää elämääsi hyvää! Tee niitä asioita, joista oikeasti nautit ja unelmoit. Aloita pienestä – osta uusi silmää miellyttävä pusero, seikkaile spontaanisti luonnossa, valmista tai nauti ravintolassa ravitseva, monipuolinen ateria tai sytytä kynttilät ja tartu hyvään pokkariin. Järjestä itsellesi omaa laatuaikaa säännöllisesti. Kalenterointi voi olla alkuun hyvä apukeino.
-
Ole armollinen! Myönteisen kehosuhteen opettelu ei ole helppoa tai tapahdu sormia napsauttamalla. Myös taantumat kuuluvat vahvistuvan kehosuhteen opettelun polulle. Pidä fokus kuitenkin kirkkaana mielessä – Sinä olet hyvä, sinä riität juuri tuollaisena!
Työtä ei tarvitse tehdä yksin – apua, tukea ja rinnallakulkijuutta on tarjolla aidosti ja oikeasti tasapainoisen ruoka-, keho- ja liikuntasuhteen löytämiseen. Puolen vuoden kiitoradat bikinikuntoon ja alkuvuoden supertsemppaus tuovat korkeintaan hetken helpotusta kehotyytymättömyyteen. Ne ovat ikuisen ryhdistäytyjän ja laihduttelijan kierteessä vain lisää vettä myllyyn. Ne eivät muuta kaiken ydintä, omaa ajatteluamme ja omia tunteitamme.
Oman kehosuhteen ravistelu ja lempeämmän minän löytäminen vie aikaa. Se on samanlainen kasvuprosessi kuin kehosuhteen vääristyminenkin. Välillä tulee vahvistavia oivalluksia ja eteenpäin menoa. Stressaantuneena, pettyneenä ja väsyneenä kehokriittiset ajatukset taas voivat yllättää kummittelullaan. Tärkeintä on olla rehellinen itselleen ja palata tyynesti oikealle polulle. Todelliset elämäntapamuutokset tapahtuvat ajattelussamme, eivät puntarin ja kitukuurien äärellä.
Kun suhde omaan itseen ja omaan kehoon riittävän vahvalla maaperällä, voi lähteä pohtimaan millaisin lempein teoin ja tavoin juuri minä voisin lisätä hyvää elämääni. Mistä nautin? Mitkä asiat tuottavat minulle rehtiä iloa? Kenen seurassa ja millaisessa ympäristössä voin hyvin? Syömiseen liittyvien muutosten avittajana voit hyödyntää syömisen psykologiaan perehtynyttä ravitsemusterapeuttia tai psykologia. Liikunnan ilon löytämisessä voit saada apua kannustavalta ja kehon kompleksit tuntevalta liikunnan ammattilaiselta. Joskus jelppi löytyy läheltä – puoliso, naapuri, kaveri tai koira voivat auttaa arkeen istutettavien, hyvää mieltä tuottavien elämäntapatekojen juurruttamisessa. Myös erilaisista vertaistuen tarjoajista voit saada tukea kehon ja syömisen pulmiin. Sinussa on voima ja rohkeus löytää rauha kehosi kanssa – yksin taivalta ei tarvitse kulkea.
Syömishäiriöliiton tukimuodoista löydät lisätietoa osoitteesta: www.syomishairioliitto.fi. Kehosuhteen pohdintoihin voit saada apua valtakunnallisesta tukipuhelimesta (maanantaisin klo 9-15, p. 02 251 9207) tai SYLI-chatista (torstaisin klo 18-19:30) tai ottamalla yhteyttä SYLI-keskus Kuopion työntekijään. Järjestämme Kuopiossa erilaisia ryhmiä keho- ja ruokasuhteen sekä hyvinvoinnin alueilta. Lisäksi keskuksella on vapaalle keskustelulle ja jakamiselle pyhitettyjä matalan kynnyksen kahvihetkiä sekä vertaisohjaajien toimesta kokoontuvia ryhmiä syömishäiriöön sairastuneille ja läheisille.
Voimaa, valoa ja rohkeutta syksyyn!
Anni Lehtonen
anni.lehtonen@syomishairioliitto.fi
Kommentit (0)