Hyvä elämä minulle ja meille

Vieraskynäkirjoitus

Richard Fagerström on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian tohtoriksi 1995 pääaineena biokemia. Hän on toiminut yli 30 vuotta tutkijana ja esimiehenä eri organisaatioissa ohjaten ja motivoiden ihmisiä heidän työurallaan ja korostaen yhdessä tekemisen tärkeyttä. Nykyisin hän toimii Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä terveyden ja hyvinvoinnin liiketoiminnan kehityspäällikkönä, jossa hän pyrkii siirtämään ja yhdistämään terveysalan tutkimustuloksia meidän kaikkien hyödynnettäväksi.

____

Mitä on hyvä elämä? Olen pohtinut tätä paljon viime aikoina kun omat lapset ovat perustaneet omia perheitä ja heitä haluaa tukea hyvän elämän saavuttamisessa. Kun ihmisiltä kysytään mitä on hyvä elämä, niin hyvin yleinen vastaus on että se on pitkälti korvien välissä oleva asia. Samoissa kyselyissä on myös todettu että raha ei ratkaise, ja liika raha voi olla jopa haitaksi.

Meille tyrkytetään jatkuvasti uutisia ja mielipiteitä sosiaalisen median kautta, haluamme sitä tai emme, jotka muokkaavat ympäröivää maailmaamme ja haastavat jatkuvasti meidän arvoja ja tekemisiä. Näin on ennenkin ollut, mutta ei kuitenkaan yhtä massiivisesti, aggressiivisesti ja kollektiivisesti kuin nykyään. Ylitsepursuva viesti on että ihmiset ovat kyvyttömiä toimimaan rakentavasti yhdessä (sodat, väkivalta teot, vihapuheet, yhteiskuntasopimukset jne.) ja se on ristiriidassa saamamme kasvatuksemme kanssa, jossa yhdessä tekeminen ja toisten auttaminen on ollut yksi tärkeimmistä sosiaalisista arvoista. Onko avun antaminen ja yhdessä tekeminen nykyisin vielä pyyteetöntä, vai haetaanko sillä lähinnä itsekkäästi sosiaalista statusta tai rahallista hyötyä? Tähän viittaa mm. erilaisten rahankeräysten lahjoittajien maininta TV ruudussa tai saatujen lahjoittajadiplomien pitäminen seinällä. Taannoin taloyhtiössä oli talkoot ja kaikki osakkaat osallistuivat niihin. Seuraavassa yhtiökokouksessa eräs nuori pari esitti tuntikirjauksensa talkoista ja pyysi 25€/h heidän tekemästään talkootyöstä. Nämä asiat viestivät minusta kyllä melko nopeasti tapahtuvasta asennemuutoksesta. 

Itsekkyys ei ole aina määriteltävissä ihan yksinkertaisesti. Lentohenkilökunnan rutiininomainen turvallisuusinfo koneen lähdön yhteydessä kehottaa laittamaan koneen ilman paineen laskiessa ensin happinaamarin itselleen ja vasta sitten lapselle.   Syy tähän ohjeeseen on selvä – jos et ole tajuissasi et voi auttaa henkilöä joka tarvitsee apuasi., Silti tämä ohje pistää ainakin minut joka kerta miettimään auttamisen tärkeysjärjestystä ja pyyteettömyyttä laajemmin. Tätä kyseistä happinaamariesimerkkiä/ohjetta sovelletaan nimittäin nykyään laajasti myös parisuhteen hoitamisessa, työssä jaksamisessa, lasten kasvatuksessa, ihmissuhteiden ylläpitämisessä jne. Eli hoida ensin itsesi ja auta vasta sitten toisia, vaikka kysymys ei olisi tajuttomuudesta ja siitä seuraavasta kyvyttömyydestä auttaa toista.

Haastan teitä miettimään hyvää elämää siltä kannalta että se rakentuisi seuraavaan (korvien välissä olevaan) ajatukseen: Tuen muita ihmisiä jotta he voisivat auttaa itse itseään saamaan hyvän elämän ja siinä samalla voin itse hyvin. Koen näin olevani tärkeä osa tätä kokonaisuutta jota kutsumme ihmiskunnaksi.

Eli tämän kirjoituksen otsikko kuuluukin olla: Hyvä elämä sinulle ja meille!

Richard Fagerström
rfager0@gmail.com